Intuitio - vai kenties vasana?

04.02.2022

Joogafilosofiassa on sellainen hieno termi kuin vasana, taipumus. Kun kuulin tästä ensimmäisen kerran, kysyin heti, että onko asanalla ja vasanalla jotain yhteistä - molemmissa kun 'taivutaan tiettyyn kaavaan'. Näin ei kuitenkaan ole, sanojen juuret ovat eri perua.

Meillä jokaisella on valtavasti vasanoita. Joogafilosofian mukaan nämä vasanat ovat syntyneet lukemattomien elämiemme aikana ja kannamme niitä - sekä karmaamme - mukanamme halusimme tai emme. Valtaosa näistä vasanoista on latentissa tilassa, odottamassa oikeaa aktivoitumisen hetkeä, kuten siemen joka itää vasta olosuhteiden osuessa kohdalleen. Minä haaveilin astangajoogasta ensimmäisen kerran, kun kuulin Madonnan Shanti-Ashtangin vuonna 1998, mutta olin valmis aloittamaan vasta 14 vuotta myöhemmin. Voisi siis sanoa, että tämän vasanani siemen nousi pintaan -98, mutta sen itäminen vaati kaikenlaista elämän suitsemista, jotta olosuhteet muotoutuivat otolliseksi joogalle.

Olemme pullollamme taipumuksia. Sellaisia, joista koituu aktivoituessaan jotain elämäämme edistävää sekä sellaisia jotka vetävät tietoisuuttamme alaspäin. Jokaisella meistä on oma vasanoiden värittämä erityinen 'luonto' svabhava. Toinen tykkää mansikasta, toinen mustikasta - ja jos sattuu törmäämään johonkin erikoisempaan marjaan, se saattaa maistua suussa tutulta ja turvalliselta, tai täysin vieraalta ja vaaralliselta.

Joogisesta näkökulmasta tässä on mielenkiintoinen pohdinnan paikka. Vasanan herätessä, se houkuttaa toimimaan - sillä se saattaa tuntua niin luonnolliselta, se kuulostaa intuitiolta tai jopa johdatukselta! Voimakas tunne, näin on tehtävä! Mutta onko?

Voiko sitä edes tietää? Ehkä ei. Mutta aina ennen salamannopeaa toimintaa, voi ottaa askeleen etäisyyttä, käynnistää jooginen erottelukyky viveka ja pohtia, veisikö tämän kutkuttavan tunteen vaatima teko kohti kirkasta, vapaata, sattvista tilaa vai kenties kohti jotain joka kahlitsee olemistamme tamas.

Minun on nähtävä lempi saippuasarjani tänään! Vai onko?

Minun on lähdettävä joogatunnille? Kyllä!

Tästä pohdinnasta saan jälleen kerran kiittää Janne Kontalaa, jonka opissa istumme viikoittain bhaktin täyteisen joogafilosofia parissa. Kiitos!


  • vasana = taipumus
  • asana = istuin, jooga-asento
  • svabhava = jokaisen oma luonto
  • viveka = erottelukyky
  • sattva = hyvyyden ja kirkkauden luonnonlaatu
  • tamas = tietämättömyyden ja synkkyyden luonnonlaatu