Ja siinä järjestyksessä.

Kaoottisessa elämässä se menee toisin päin: tehdään hullun lailla, mikään ei ohjaa toimintaa ja sitten lopuksi mietitään, että mitähän sitä tuli tehtyä 😀

Astangajooga vinyasa on metodi, jossa liikkeet suoritetaan tietyssä järjestyksessä hengityksen ohjaamina. Harjoituksen jokainen hengitys on tiedossa, ja se antaa harjoitukselle rauhan: tiedän mitä teen.

 

Vinyasya, vi – liikkua, nyasa – asettua

Sisään- ja uloshengityksen välissä on pysähtynyt hetki, johon voimme asettua.

 

Asanaharjoituksessa voi lähes kaikkea varioida monella tavalla. On lukemattomia tekniikoita lähestyä asanaa ja näistä harjoittelija yhdessä opettajan kanssa lähtee etsimään sitä juuri itselle parasta muotoa, yrityksen ja erehdyksen kautta. Ulkoisen tekniikan hiomiselle on paikkansa, mutta hengityksen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Voi ajatella vaikka tyhjää ruttuista uimalelua. Oikomalla ja asettelemalla ulkoisesti, sitä on mahdotonta saada käyttökelpoiseksi. Mutta puhaltamalla sen sisälle ilmaa, lelu ’kuin itsestään’ asettuu juuri oikeaan käyttökelpoiseen muotoon.

Siksi asanaharjoituksen ohjeet menevät juuri siinä järjestyksessä kuin ne menevät. Syystä. Ensin annetaan tieto siitä mihin tähdätään (vinyasan luku), sitten tieto hengityksen suunnasta ja lopuksi ohje siitä mitä tehdään. Ja tämä toistuu jokaisen hengityksen kohdalla.

 

’Utthita trikonasana ’– informaatio, intentio, asanan nimi

’Ekam’ – intentio, pian tapahtuu

’Sisään’ – hengitys lähtee liikkeelle

’Käännös oikealle, kapea haara asento, kädet ojentuvat’ – kehon toiminta

’Dve’ – intentio,

’Ulos’ – uloshengitys lähtee liikkeelle

’Taivutus oikealle’ – ja keho lähtee taivutukseen

ja niin edelleen..

Tämä on ihan hyvä ohje koko elämälle; on hyväenteistä tietää mitä on tekemässä ja millaisella panostuksella, ennen kuin varsinaisesti osallistuu toimintaan.

 

 

 

 

Astangajoogan ensimmäinen asentosarja on nimeltään Yoga Chikitsa, joka tarkoittaa joogaterapiaa.

Astangajooga mielletään vaikeaksi, voimaa vaativaksi ja akrobaattiseksi suuntaukseksi, joka ei sovi kaikille. Totta ja ei. Jos kehossa on paljon epätasapainoa ja sairautta, metodin noudattaminen vaatii mieleltä paljon sopeutumiskykyä ja nöyrtymistä. Jos taas keho on valmiiksi vahva ja akrobaattiset kyvyt syntymälahjaksi saatua, on haasteena mielen kiihtyminen ja ylpeyden kasvaminen. Jokaisella on siis omat haasteensa.

Astangajoogan terapeuttisuuden oivaltaminen on kuitenkin aarre jota kannattaa etsiä. Siinä vaiheessa kun hengitys kulkee katkeamatta ja linjaukset ovat kutakuinkin tiedossa saapuu tila, joka vie helposti mennessään – ja silloin(kin) olisi tärkeä palata takaisin kehoon. Jos takareittä repii vihlova kipu, tai jos hartiat nousevat korviin ja silmissä alkaa sumeta, on kiusantekoa jatkaa liikettä vielä pidemmälle, vaikka kuinka flow yrittäisi viedä ja tukahduttaa kehon viestit. Mieli hakee sitä, mistä luulee onnen löytyvän.

Ja muistutukseksi: pidempään harjoitelleille tulee pidempiä vaivoja. Mitä syvemmälle kehoon mennään, sitä syvemmältä kaivetaan. Vanhoja, jo unohtuneita asioita. Ehkä se on hyvä sanoa taas kerran ääneen, ei jooga takaa kivutonta elämää. Joogaa verrataan usein sipulin kuorimiseen, kerros kerrokselta itketetään kuoria pois. Ja jos jossain kohdassa on mustaa, se luultavasti löytyy sieltä sisemmältäkin kuorelta. Ehkä pahempana, joskus lievempänä.

’Terapeuttisuus edellä.’ sanoi opettajani Susanna viime sunnuntaina minulle. Niin juuri. Se mitä voin tehdä, on hoitaa kehoani. Tuntea missä kipu on ja toimia niin että en satuta itseäni lisää – toimia toisin kuin ennen. Olla ja edetä, siinä kivun ja helppouden välisellä ohuella nuoralla.