Eristä, jalosta, yhdistä jälleen. Ars Magnan kaava, ja sen perijän, elokuvan.

Jim Morrison, Jumalat & Uudet olennot, suom. Jantso Jokelin

 

’Jooga’ sana tulkitaan usein yhdistämiseksi. Siitä mitä joogassa yhdistetään, on paljon näkemyksiä. On heitä, jotka haluavat yhdistyä kaikkeen olevaiseen ja heitä, jotka kaipaavat yhteyttä kaiken olevaisen luojaan. Valtaosa taitaa tavoitella onnea yhdistämällä puhdasta ruokaa, joogaharjoituksia ja hidasta elämää. Sitten on heitä, joiden tavoitteena on yhdistää edes yksi harjoitus viikossa viiden muun harrastuksen sekaan. Ulkoisesti ehkä kovinkin erilaisilta näyttävät yhdistämiset eivät sinänsä kerro mitään – aikomuksen syvyyden kun tietää ainoastaan harjoittelija itse.

Ei ajatus yhdistämisestä ole mahdoton, sitä voi kokea ja tehdä monella tavalla. Lopputulos on kuitenkin osiensa summa ja se mitä ei ole ensin eristetty ja jalostettu on yhdistetty potentiaaliltaan vajaana.

Asanaharjoituksessa tapahtuu kaikki tämä. Ensin on keho, ehkä möhkäle, tunnoton ja taipumaton. Sitten alkaa eristäminen: kehon hahmottaminen eri osien tasolla, kädet, jalat, pää. Syvemmältä löytyvät lihakset, nivelet, luut, sisäelimet, hermosto. Alamme työstää kehoa aina vain pienempinä osina ja näin harjoitus harjoitukselta jalostamme tätä kokonaisuutta, elvytämme, herätämme eloon, yhdistämme.

Kehon purkamisen ja kokoamisen kautta voimme alkaa hahmottaa ja työstää myös elämää ympärillämme samalla loogisella kaavalla.

’Eristä.’ Voimme pyrkiä näkemään kaiken selvästi erillään ja irrallaan. Asiat, esineet, sanat, ajatukset, kaikki erillisinä objekteina, jotka yhdistyvät elämässämme usein nopeammin kuin ehdimme edes huomata. Tekomme ja tapamme ovat yhdistelmä näitä erillisiä objekteja.

’Jalosta.’ Voimme vaihtaa pieniä asioita parempiin, yksi kerrallaan. Tiedostaa yksityiskohdat. Eristetty objekti on helpompi jalostaa, kuin suuri kokonaisuus.

’Yhdistä’ ja katso miltä elämä nyt näyttää!

Siis; eristä, jalosta, yhdistä jälleen.

Ja sama uudestaan..

Ja uudestaan..

No, välillä voi kuunnella Doorsia.

 

 

 

Asanaharjoitus on ainakin alkuvaiheessa (jos ei aina) murskaava, sillä lähes koko ajan kiristää jostain. Sen tuntee niin konkreettisesti kuinka keho vastustaa ja tuntuu jäykältä. Ja sitten neuvotaan rentoutumaan ja olemaan pinnistelemättä. Miten rentoutua, kun sattuu? Mutta.. Entä jos harjoituksessa tulee hetki, että tuntuu hyvältä ja helpolta. Tekeekö silloin jotain väärin tai liian vähän? Kysyi eräs.

Se että olemme todellakin niin turtuneita kipuun, että sen poissaolon huomaaminen tuo mieleen epäonnistumisen kertoo paljon. Koemmeko elävämme vain silloin kun on epämukavaa? Onko elämä ‘hyvin’ silloin kun on koko ajan joku ’tilanne päällä’? Stressi on niin jumissa kehossa, että ilman sitä tuntuu väärältä?

Joogaharjoituksen tarkoitus ei ole pitää meitä tukalassa tilanteessa, kireänä ja ahdistuneena, vaan päästää meidät siitä pois.

Vinyasa – hengityksen ja liikkeen yhdistäminen – tuo tähänkin sopivan vastauksen. Jos teet parhaasi ja tuntuu hyvältä ja helpolta, vaikka vain yhden hengityksen ajan, nauti täysin sydämin! Helppouden kokeminen tietoisesti on yksi niistä tienviitoista joita kannattaa seurata – sillä se mihin keskitymme lisääntyy ja kasvaa.