Asanaharjoittelu kulkee pitkin raidetta, jossa on kaksi kiskoa. Toinen kisko on jatkuvaa yksityiskohtiin paneutumista ja täydellisyyden tavoittelua harjoituksen jokaisessa yksityiskohdassa: hengitys säilyy, huomaa jalat, kädet, bandhat, dhristi, TARKKUUTTA! Toinen kisko vie eteenpäin, pitää vauhtia ja tahtia yllä: sisään hengitys, ulos hengitys, seuraava asana, ÄLÄ JUMITA!
Hyvin helposti toiseen kiskoon saa aiheutettua ongelman:
- tarkkuuden kustannuksella vauhti hidastuu
- vauhdin kustannuksella tarkkuus unohtuu
Pedagogisesti täytynee pukea tämä kannustavaan muotoon!
Harjoitus on ennen kaikkea läsnäoloharjoitus. Astanga vinyasa – harjoituksessa opetellaan olemaan juuri siinä hetkessä, siinä hengityksessä, jossa ollaan. On yhtä turha miettiä ’mitä tuli tehtyä’ kuin että ’mitä meinaa tehdä’. Unohtamisen taito! Murehtimatta jättämisen taito!
Sitten kun pääsee sisälle hetkeen, on uuden valinnan paikka. Kuinka paljon panostan? Teenkö jokaisella hengityksellä parhaani vai säästelenkö voimiani? Jos säästelen, säästelenkö syystä vai laiskuuttani? Tahdonko tehdä parhaani ylipäätään? Jos en, miksi en? Entä kuinka monta hengitystä putkeen jaksan tehdä parhaani? Mikä on minulle parhaaksi? Kuinka monta hengitystä pysyn edes läsnä?
Harjoitus etenee, kun sitä tekee – tämän voi jokainen joogi todeta kokemuksesta.. Eteneminen ei kuitenkaan tarkoita välttämättä uusia asanoita tai ylipäätään mitään ulospäin näkyvää. Eteneminen on läsnäolon säilyttämistä, tietoisen havainnoinnin säilyttämistä, viisaiden päätösten tekemistä, turhiin asioihin reagoimatta jättämistä – joka ikisellä hengityksellä.
Kaikki filosofointi on turhaa, jos tietoa ei sisällytä elämään. Jatkuvasti on palattava kehoon.
Junan dharma on kulkea kiskoilla, kuljettaen taakkoja asemalta asemalle. Kiskojen dharma on mahdollistaa junan kulku.