Sirsasana on ollut alusta asti henkilökohtaisesti se haastavin. Ei ehkä pelottavin, mutta haastavin. Ensimmäisenä vuotena en uskaltanut edes yrittää. Toisen vuoden harjoittelin seinää vasten seinät rymisten. Siitä lähtien kun siirryin harjoittelemaan ilman seinää, olen aloittanut asanan harjoittelun alusta lukemattomia kertoja. Viimeiseen vuoteen en ole päässyt ylös asti kuin muutaman kerran. Tänään kuvasin ja treenasin mysore-tunnin päätteeksi – ja sain sen näyttämään tuolta.

Sirsasana ei ole päälläseisonta. Mutta siitä lähdetään. Asanassa voi sanoa olevansa sitten kun asento on mukava ja vakaa, ja ajantajun kadotessa siihen voisi jäädä tunneiksi. En ole siis koskaan ollut sirsanassa, ainoastaan harjoittelen siihen menemistä. Susanna Heleniuksen mukaan vielä riittää työstämistä: alemmat kylkiluut sisään, napa selkärankaan ja parempi tuki keski-ala-selkään. Practice, practice!

Me toimimme joka hetki sillä tietoisuuden tasolla millä olemme. Kun teemme aina parhaamme se riittää. Joogaharjoitusta tutkimalla ja asanoiden muuttuessa omassa kehossamme, tulee siis usein jossain vaiheessa kohta, jonka voi ylittää vain purkamalla kaiken ja rakentamalla uudestaan alusta. Tämä kuuluu harjoituksen luonteeseen ja elämään <3

 

https://youtu.be/QIZq9y5tgos