Asana SWOT

Me olemme yksilöitä, yhdessä. Joogi voi löytää yksilöllisyyden ja yhdessä toimimisen ytimen pohtimalla ja kokemalla eri tavoin suoritettavien joogaharjoitusten ominaisuuksia.

 

Ohjattu ryhmäharjoitus SWOT

Strenghts: Ryhmässä oppii nopeasti. Kun harjoittelee ohjatusti, kehoon tarttuu harjoituksen rytmi, jonka säilyttäminen on suotavaa myös omassa harjoituksessa. Omien voimien hiipuessa, ryhmästä saa vetoapua ja jaksaa enemmän.

Weaknesses: Alkuvaiheessa ryhmän tasolla on merkitystä, tämä kuitenkin tasoittuu nopeasti kun saa kiinni omasta harjoituksesta ryhmän sisällä.

Opportunities: Jos useampi ryhmässä on oivaltanut yhdessä tekemisen ilon, voi ryhmäharjoituksesta tulla upea flow-kokemus. Silloin ollaan kirjaimellisesti ’yhtä hengitystä’. Yhdessä tehden harjoitus energisoi valtavasti ja on mahdollista jaksaa ja pystyä enempään kuin yksin. Ohjattu harjoittelu mahdollistaa siirtymisen itsenäiseen omaan harjoitukseen.

Threats: Ryhmäharjoitukseen voi jämähtää. Ohjatusti ryhmässä tekeminen on helppoa verrattuna yksin harjoitteluun – kynnystä ei kannata kasvattaa liian korkeaksi!

 

Mysore-harjoitus SWOT

Strenghts: Asanaharjoituksen etenemisen edellytys. Mysoressa opettajan ja oppilaan yhteistyö pääsee henkilökohtaiselle tasolle. Harjoitus, jossa voidaan keskustella ja opetella kesken harjoituksen. Teknisen opiskelun harjoitus.

Weaknesses: Opettajan ja oppilaan yhteistyön sujuvuudella on merkitystä. Jos harjoitus on harjoittelijan ainoa säännöllinen harjoitus, jää sekä ryhmäenergian, että oman syvemmän harjoituksen hyvät puolet saavuttamatta.

Opportunities: Harjoitus pysyy mielekkäänä ja elävänä, kun koko ajan on tarjolla uutta tietoa ja haastetta. Kysymisen taidon opettelu. Hyvä opettaja osaa antaa lisää ohjeita oikeaan aikaan ja jos vastaanottokyky osuu kohdalleen, harjoitus etenee vääjäämättä. Harjoituksen edetessä, jooga integroituu elämään aina vain voimakkaammin positiivisella tavalla.

Threats: Kanssaharjoittelijoiden seuraaminen, liiallisen suorittamisen ja eteenpäin pyrkimisen vaara, niin mielen kuin kehon kustannuksella.

 

Oma harjoitus SWOT

Strengths: Jo ryhtyminen vaatii paljon positiivista itsekuria (tapas). Omassa tahdissa, kulloisillakin voimilla tehtynä, harjoitus vahvistaa kehoa, mieltä ja hengitystä parhaalla mahdollisella tavalla.

Weaknesses: Alkuvaiheessa pienikin muutos elämänrytmissä voi pyyhkäistä oman harjoituksen kalenterista. Esim. matka, sairastelut, väsymys, oman tilan ja ajan puute.

Opportunities: Yksin, omassa rauhassa tehtynä, joogaharjoitus voi toimia syvimmällä tasolla. Tällöin kehon ja mielen on mahdollista rentoutua ja päästää irti kertyneistä kivuista ja tunnelukoista, joiden lähteminen keventää mieltä sekä kehoa. Meditatiivisen tilan saavuttaminen harjoituksen aikana antaa tilaa syveneville kokemuksille ja elämän ymmärtämiselle sisältä käsin. Kehon käyttäminen hienojakoisten viestien vastaanottimena kehittyy.

Threats: Jos jättäytyy vain oman harjoituksen varaan, on vaarana ajautua omaan kuplaan. Tekeminen lähtee siihen suuntaan mikä ’tuntuu’ oikealta, sillä itselle on helppo valehdella helpotuksia ja tekosyitä. Joogassa ei turhaan puhuta guruparamparasta, opettajaketjun, tärkeydestä, sillä oman mielen kuunteleminen voi helposti viedä itsensä korottamisen tielle.

 

Share This: