Käyttäytymisen taide

Joogasta puhutaan usein tieteenä, jota se onkin. Patanjalin joogasutrista voimme lukea, millaisiin ihmeisiin joogan tiedettä harjoittamalla voi edetä. Kaikki on mahdollista jokaiselle, mutta hyvin harva lähtee edes tavoittelemaan siddhejä, mystisiä kykyjä.

Tiede sanalla on lineaarinen kaiku: kun teet näin, tapahtuu noin. Mutta miten ’tehdä’, toimia, käyttäytyä, niin, että tieteellinen lineaarisuus toteutuu?

Ennen asanaa, astangajoogassa tulevat yamat ja niyamat. Moraaliset ja eettiset velvoitteet ja asenteet itseä ja ympäröivää maailmaa kohtaan. Väkivallattomuus, totuudellisuus, olosuhteista riippumaton tyytyväisyys, puhtaus, varastamattomuus jne. Hyveitä, joiden harjoittamien puhdistaa joogia sisäisesti, siinä missä asanaharjoitus tekee samaa fyysisesti.

Joogasutrista on turha etsiä neuvoja yksittäisiin tilanteisiin, esimerkiksi: ’Jos totuuden sanominen vahingoittaa, onko parempi pysyä hiljaa?’ Jokainen tilanne jätetään joogin oman harkinnan varaan. Tällöin päästään ehkä kauneimpaan koskaan kuulemaani määritelmään joogasta, joka on ’käyttäytymisen taide’.

Tiede toteutuu taiteen luovalla voimalla.

On viisasta tutustua yaman ja niyaman periaatteisiin, jotta kiperän tilanteen tullen on kehykset valmiina. Sillä vaatii suurta luovuutta selvitä monestakin arkipäivän tilanteesta kunnialla. Miten vastata kiperiin kysymyksiin, miten reagoida kun suututtaa, mitä valita milloinkin ja miksi? Miten oppia syömään tai nukkumaan sopivasti, ei liikaa, eikä liian vähän? Mitä tehdä jos pelottaa? Mitä tehdä, jos ei ole aavistustakaan mitä pitäisi tehdä?

Yhtälailla näissä tilanteissa, kuin asanaharjoituksessa, hengittämien auttaa. Hengitä ja keskity siihen missä olet. Hengitä ja huomioi nämä kolme: aika, paikka ja olosuhteet. Nyt, tässä, näissä olosuhteissa toimin näin. Parhain päin.

 

 

Share This:

Joogakupla

Tai mikä tahansa kupla. Jos se on irrallinen omasta jokapäiväisestä elämästä, sen vaikutus todellisuuteen jää varsin pieneksi.

Jos hakee joogasta enemmän kun jumppaa, riski kuplautumiseen on hyvinkin suuri. Joogasta kertyvät hyvät fiilikset ja kokemukset eittämättä kohottavat ihmistä, mutta tässä pitää olla tarkkana. Joogasta ei kannata tehdä henkistä kuplaa, jotain mikä vie aina vain kauemmaksi todellisesta elämästä.

Sillä kuplaan on helppo paeta arkea. Siitä voi rakentaa varsin suuren ja ihanan, siellä on hyvä olla ja hengittää, kokea helppoutta ja korkeampia olotiloja. Mutta kuplassa ei voi elää, sieltä on palattava pois ja mitä suurempi kupla, sen pahemmalta paluu arkeen tuntuu. Arki ei kuitenkaan ole paha, eivätkä ihmiset ympärillä sen tyhmempiä kuin ennenkään – kuplan ongelma on, että se sokaisee ja kasvattaa ainoastaan egoa.

On viisaampaa ottaa jooga mukaan omaan arkeen, kuin lähteä rakentamaan joogakuplaa kuvitellen että elämä muuttuu paremmaksi kunhan pääsee riittävän kauas riittävän usein.

Eli käytännössä: on tärkeä opiskella, käydä uusilla kursseilla ja retriiteillä, messuilla ja muissa aiheeseen liittyvissä riennoissa, mutta tärkeämpää on, että joogaharjoitus on osa tavallista päivää ja tavallista viikkoa – siellä kiireen ja kauppareissujen välissä. Silloin riski tekohenkisyyteen on pienempi. Vasta siinä vaiheessa kun mieli pysyy tyynenä joogaharjoituksen jälkeen pidempään kuin tunnin, aletaan puhua todellisesta mielen tyyntymisestä.

On vielä toinenkin keino yrittää välttää kuplan kasvua: hyvä opettaja, sekä guru parampara. Joogaperinteessä suositellaan yhden opettajan etsimistä ja hyvän löydettyään, hänen opeissaan pysymistä (eri osa-alueilla voi toki olla eri opettajat). On tärkeää, että yksi ja sama ihminen näkee joogapolun vaiheet, hyvät ja huonot päivät. Kun opettaja oppii tuntemaan oppilaan kunnolla, ohjeista tulee aina vain henkilökohtaisempia ja siksi kultaakin kalliimpia. Hyvä opettaja osaa poksauttaa salakavalasti kehittyvät kuplat yksi kerrallaan.. poks, poks, ja niin jalat osuvat taas maanpinnalle!

 

Share This: